Vielä aamupäivän vietto Knuthenborgin safaripuistossa, jonka jälkeen suunta Ruotsin puolelle.
Heräsimme jo kuudelta kurkkimaan ulos näkyykö norsuja ja näkyihän niitä. Oli viileää ulkona, hyvä että oli pipot mukana. Aamupalan söimme terassillamme kun näkyvissä oli kaikki kolme elefanttia.
Telttahuoneistosta saisi poistua aamulla ulos kahdeksalta, mutta ei vielä sallittu auton käyttöä. Lähdimme kävelemään heti kahdeksan jälkeen tiikeri- ja leijona-aitauksille. Leijonia ei nähty ja tiikerit oli jostain syystä suljettu. Palasimme takaisin telttaan.
Ainakin saimme nähdä paljon norsuja majoituksestamme. Yksi käveli ihan terassimme edestä. Katsellessa vierähti loppuaika.
Veimme avaimet pois kymmenen jälkeen. Menimme tutustumaan Evoluutiomuseoon. Ensin oli vanha kartanomainen talo, jossa oli hämärää ja vanhoja fossiileja vitriineissä. Sitten ulkoa löytyi vähän epäselvät kyltit pidemmälle, josta löytyi kokonainen halli, jossa oli ainakin osittain aitoja dinosaurusten rakennettuja luurankoja. T-rex oli rakennettu kolmesta eri yksilöstä. Upea paikka ja täälläkin teemaan sopivaa pimeyttä, valoja ja musiikkia. Onneksi löydettiin tämä halli. En tiennyt siitä etukäteen.
Puoli kaksitoista oli tiikerinruokinta, johon menimme katsomaan, kun se osui sopivasti kohdalle. Oli paljon väkeä, mutta jotain sentään näimme ylikulkusillalta. Pitkään puhui tanskan kielellä ohjaaja, liian pitkään, ympärillä alkoivat jo lapset ja aikuisetkin hermostua odottamaan, kunnes lopulta heitti lihamöykyt alas maahan kahdelle tiikerille, jotka veivät saaliit nopeasti piiloon.
Ajeltiin vielä autolla safariparkissa kunnes yhden maissa lähdimme pois. Oli hieno paikka, kannatti käydä. Ja yöpyminen elefanttien luona oli hyvä paikka ja kiva kokemus.
Kohti Juutinrauman siltaa joka on Tanskaksi Øresundsbron. Netistä sai ostettua tälle sillalle lipun, jonka jälkeen pääsi ajamaan vihreää kaistaa portista läpi. Portti on vasta sillan Ruotsin Malmön päässä.
Näin oli Tanska jätetty taakse.
Pysähdyimme Lundissa Max-hampurilaisketjussa ja ladattiin autoa samalla sillä aikaa. Oli +19 astetta ja puolipilvistä.
Tämän illan majoitus oli varattu sellaisesta kuin Boråkra Bed & Breakfast läheltä Karlskronaa. Varaus tehtiin puolitoista tuntia ennen menoa. Mutta hyvin onnistui ja perillä kuuden aikaan illalla omistaja oli isojen koiriensa kanssa heti parkkipaikalla vastassa. Saimme upean ison kartanomaisen huoneen vanhasta koulurakennuksesta. Pääsimme myös ruotsalaiseen puusaunaan. Yllättäen saunarakennuksessa ei ollutkaan suihkua, vain löyly ja pieni pukeutumisnurkka. Uima-allas löytyi, jossa kylmää vettä. Saunan jälkeen sitten suihku oman huoneen kylpyhuoneessa.
Ajokilometrit: noin 380 km + safariparkissa ajamiset






